INVERTIBLE WORLD WAITING ROOM INFO
New moon (2022)
Silver gelatin print, 254cm x 246cm
In the photography project Invertible World, Kristian Jalava darkens various buildings into pinhole cameras and exposes large negative images directly on black and white paper. With his experimental photographic method, Jalava utilizes the static structures of society as part of the analogue image-making process. Jalava looks at the phenomena of a changing world from the perspective of buildings – in a shelter of structures that maintains slow time.
On a scale of a building, photographic work becomes a slow and bodily event. The optical image created in a dark room (camera obscura) is in direct – and inverse – relation to the landscape around the building. During long exposure, the sun’s rays reflected from objects in the outside world draw a latent image on the photosensitive surface, which is then developed into a negative image in the photochemical process. At the level of the index, a negative photograph is closer to physical reality than a positive image requiring secondary exposures.
A negative photograph is ambiguous and its meaning varies depending on the subject. The inverse can be seen as a counterweight to normative thinking and social control, or as a change in environmental paradigm in an era of ecological reconstruction. Current readings on the theme of inversion are provided by the corona pandemic that tones our everyday reality and also the war that broke out in Europe. In times of uncertainty, the common question is when – if ever – can we return to a normal life. What is the new normal like? The negative image of the world expresses the kind of uncanniness and alienation that prevails in an unusual time, even in a familiar environment. In the invertible world, different threats become part of people’s daily lives.
All the sites of the Inverted World series are located in Southern Finland: in Turku and Helsinki, as well as on the islands of Örö, Utö and Korppoo. Bunker, church, bar, construction site, former maternity hospital and tobacco factory have become photographic cameras in the Invertible World project. There are various spatial-temporal meanings to be found in the complex composition of these places: transitions, locality, threat of demolition, birth, vanished landscape, corona closure, reversed ruin.
Käänteinen maailma -valokuvaprojektissa Kristian Jalava pimentää erilaisia rakennuksia neulanreikäkameroiksi ja valottaa suurikokoisia negatiivikuvia suoraan mustavalkopaperille. Kokeellisessa valokuvamenetelmässä Jalava hyödyntää yhteiskunnan staattisia rakenteita osana kuvan tekemisen prosessia. Jalava tarkastelee muuttuvan maailman ilmiöitä rakennusten näkökulmasta – hidasta aikaa ylläpitävien rakenteiden suojasta.
Rakennuksen mittakaavassa valokuvaamisesta tulee hidas ja kehollinen tapahtuma. Pimeässä huoneessa (lat. camera obscura) syntyvä optinen kuva on suorassa – ja käänteisessä – suhteessa rakennusta ympäröivään maisemaan. Pitkän valotuksen aikana ulkomaailman objekteista heijastuvat auringonsäteet piirtävät valoherkälle pinnalle latentin (piilevän) kuvan, joka kehittyy fotokemiallisessa prosessissa negatiivikuvaksi. Voidaan ajatella, että jäljen tasolla negatiivinen valokuva on lähempänä fysikaalista todellisuutta kuin toisasteisia valotuksia vaativa positiivikuva.
Negatiivinen valokuva on monitulkintainen ja sen merkitys vaihtelee kuvauskohteesta riippuen. Käänteisyys voidaan nähdä normatiivisen ajattelun ja sosiaalisen kontrollin vastavoimana, tai ekologisen jälleenrakentamisen aikakaudella tapahtuvana ympäristöajattelun muutoksena. Ajankohtaisia lukutapoja käänteisyyden tematiikalle antavat arkitodellisuuttamme sävyttävä koronapandemia ja Euroopassa syttynyt sota. Epävarmana aikana yleinen kysymys kuuluu, että milloin – jos koskaan – voidaan palata normaaliin arkeen. Millainen on uusi normaali? Negatiivinen kuva maailmasta ilmentää sellaista outouden ja vierauden tunnetta, joka vallitsee tavallisesta poikkeavana aikana tutussakin ympäristössä. Käänteisessä maailmassa erilaiset uhkakuvat tulevat osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää.
Kristian Jalava on kuvannut Käänteinen maailma -sarjan teoksia Turussa ja Helsingissä, sekä Örön, Utön ja Korppoon saarilla; mm. bunkkeri, kirkko, baari, autiotalo, Kauppatorin työmaa, sekäentinen synnytyslaitos ja tupakkatehdas. Paikkojenmonitahoisesta sommitelmasta löytyy erilaisia tila-ajallisia merkityksiä; rakennusten siirtymävaiheet, paikallisuus, purku-uhka, syntymähuone, katoava maisema, koronasulku ja käänteinen raunio.
VITAL LANDSCAPE (BUNKERS ON THE ISLANDS OF UTÖ AND ÖRÖ)
Vital landscape (2021)
Silver gelatin print, 192cm x 90cm
Eyelid (2019)
Silver gelatin print, 120cm x 78cm
Eye (2021)
Silver gelatin print, 144cm x 130cm
The embrasure anticipates a relationship between the bunker and the limits of the firing range; the firing slit, like the squint of the eyelid, reduces the visual field to a strict minimum, to the target, with the aim of protecting the inner organ – in this case the man aiming at the target – but this protection amounts to a gain in accuracy. Indeed, with the narrowing of the technological pupil, you eliminate the risks of shock that would destroy the human organ while eliminating in the same stroke the unvital sideshow of the landscape. There is synesthetics here; protection accomplishes accuracy and accuracy in turn protects.
Bunker archeology, Paul Virilio (1975)
Ampuma-aukko määrittää bunkkerin ja ampuma-alueen välisen suhteen. Laukaisurako, kuten silmäluomen siristys, pienentää näkökentän minimiin ja keskittää huomion ainoastaan olennaiseen suojatakseen sisuksia – tässä tapauksessa kohdetta tähtäävää ihmistä. Kun teknologinen pupilli kaventuu ja maiseman merkityksettömät alueet suljetaan pois, niin eliminoidaan myös riskit, jotka voivat tuhota suojautuneen elimen. Vaikutus on molemminsuuntainen; suoja saa aikaan tarkkuutta ja tarkkuus luo puolestaan suojaa.
Bunker archeology, Paul Virilio (1975), oma käännös.
Rowhouse (2019)
Silver gelatin print, 90cm x 168cm
TURNING POINT (AT THE ACADEMY OF FINE ARTS HELSINKI)
Lighthouse (2021)
Silver gelatin print, 280cm x 127cm
Skylight (2021)
Silver gelatin print, 215cm x 127cm
Square (2021)
Silver gelatin print on plywood, 195cm x 120cm
At a Turning Point
I
Before there is an observer, a ray of light touches the surface of the landscape. The touch is warm, the light’s energy immerses into the structures, warming them up. Some energy dissolves into heat, but some manages to escape the pores of the world, eager to receive. Reflections scatter from the landscape’s surfaces. The air is filled with light – the bouncing rays divide the landscape into fragments. Everything radiates.
Now, how should I organize this visibility? There are rock crevices, sprigs, leaves with holes made by caterpillars, and clear water running in a stream. Maybe I could use these to organize the light, even for a moment? Confine a comfortable space for the light, observe it in captivity?
If you shadow a stone with a large leaf, the one the caterpillar has chewed a tiny hole in, you can see a landscape on the stone’s surface. The light transports the landscape sprinkled into the air, and the leaf collects the rays, turning them into an image. The image lives as a part of the landscape.
When the observer enters the landscape, all this happens on its own. The world is construed as the spectator’s visual perception, with the pupil working as the leaf and the retina as the surface that receives the landscape.
I am aware it is a paradox to write about a landscape without an observer. Thus, there is no landscape without the observer who forms it from the air dense with light, first optically, and then through language. A landscape is a composition by the observer, a conclusion that is difficult to let go of later. The observer carries it along, tries to fit it on everything they see. It is a model or a schema, a suggestion on how to organize the visibility, based on everything we have learned. If I could, I would love to spend a moment without this model, without a preordained image, without knowing what I’m supposed to see, and just sense the unorganized light. I wouldn’t see a landscape, nor leaves, caterpillars, stones, or a clear stream. Everything would be in a latent state.
How to write about latent images, images one has never seen? We can imagine a latent state by entering an unknown, dark room. We know a room exists, but we do not see its features in reality. A dark room is in a latent state. Without light the room hangs on to its strangeness, but all it takes is a single flash of a single candela, and the latent room has turned into an image.
Until now, the photographs in Kristian Jalava’s At a Turning Point series have been latent to me. The photographs have been exposed and developed, they exist and do not change materially, but I have not seen the images. For me, they exist like an unknown dark room.
////
The first part of a text At a Turning Point written by Tuomo Rainio and Kristian Jalava. https://www.valtiontaideteostoimikunta.fi/wp-content/uploads/2021/11/At-a-Turning-Point.pdf
Käännekohdassa
I
Ennen havaitsijaa, valonsäde koskettaa maiseman pintaa. Kosketus on lämmin, valonsäteen energia uppoutuu pintarakenteisiin ja lämmittää niitä. Osa energiasta hajautuu lämmöksi, mutta osa pakenee maailman huokoista vastaanottavuutta. Heijastukset siroavat maiseman pinnoilta. Ilma täyttyy valosta – poukkoilevat säteet jakavat maiseman kappaleiksi. Kaikki säteilee.
Miten tuon näkyvän järjestäisin? On kallionhalkeamia, perhostoukkien rei´ittämiä lehtiä, oksistoja ja puron kirkasta vettä. Ehkä valon voisi hetkeksi järjestää näillä? Rajata tilan, jossa valo viihtyy ja tarkastella sitä vangittuna?
Jos varjostat kiveäsuurella lehdellä, johon toukka on syönyt pienen reiän, voit havaita maiseman kiven pinnalla. Valo kuljettaa ilmaan sirotellun maiseman ja lehti kokoaa säteet kuvaksi. Kuva elää osana maisemaa.
Kun havaitsija astuu maisemaan kaikki tämä tapahtuu itsestään. Maailma rakentuu katsojan näköaistimuksena, jossa pupilli suorittaa lehden virkaa ja verkkokalvo toimii maiseman vastaanottavana pintana.
Tiedän että on paradoksaalista kirjoittaa maisemasta ilman havaitsijaa. Sillä maisemaa ei ole ilman havaitsijaa, joka järjestää valosta sakean ilman ensin optisesti ja sitten kielellisesti. Maisema on havaitsijan luoma jäsennys, päätelmä, josta on enää vaikea päästä eroon. Havaitsija kuljettaa sitä mukanaan ja sovittelee sitä kaiken näkemänsä ylle. Se on malli tai skeema, opitun tuottama ehdotelma näkyvän järjestämiseksi. Jos voisin, haluaisin viettää hetken ilman tuota mallia, ilman ennakkoon annettua kuvaa, ilman tietoa siitä, mitä minun tulisi nähdä ja aistia jäsentymätöntä valoa. En näkisi maisemaa, en lehtiä, perhostoukkia, kiviä tai kirkasta puroa. Kaikki olisi latentissa tilassa.
Kuinka kirjoittaa latenteista kuvista, kuvista joita et ole nähnyt? Voimme kuvitella latentin tilan astumalla ennalta tuntemattomaan pimeään huoneeseen. Samaan aikaan tiedämme, että huone on olemassa tietynlaisena, mutta emme kuitenkaan näe millainen se todellisuudessa on. Pimeä huone on latentissa tilassa. Ilman valoa huone pitäytyy tuntemattomuudessa, mutta jo yhden kandelan välähdys tilassa muuttaa latentin huoneen kuvaksi.
Tähän asti Kristian Jalavan Käännekohta -teossarjan valokuvat ovat olleet minulle latentteja. Kuvat on valotettu ja vedostettu, ne ovat olemassa, eivätkä materiaalisesti juurikaan enää muutu, mutta minä en ole nähnyt kuvia. Ne ovat minulle olemassa samaan tapaan kuin tuntematon pimeä huone.
////
Ensimmäinen osa Tuomo Rainion ja Kristian Jalavan tekstistä Käännekohdassa. https://www.valtiontaideteostoimikunta.fi/wp-content/uploads/2021/11/Kaannekohdassa.pdf
Käänteinen Maailma – Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere 2.4.-2.5.2022
Exhibition text http://obscura.fi/wp-content/uploads/2022/04/Nykyaika.pdf
INVERTIBLE CITY (TURKU)
Tobacco factory (2021)
Silver gelatin print, 250cm x 127cm
Transient landscape (2019)
Silver gelatin print, 127cm x 240cm
Birth motif (2019)
Silver gelatin print, 127cm x 192cm
Dream (2019)
Silver gelatin print, 152cm x 240cm
Ruins in reverse (2019)
Silver gelatin print, 220cm x 205cm
Pandemia (2021)
Silver gelatin print, 144cm x 130cm